Uneni Tarja Halosesta - I dreamed about Tarja

Toissa yönä näin seuraavan unen: Menin Naantalissa Kultarannassa yleiseen saunaan. Lauteet olivat täynnä alastomia ihmisiä lukuunottamatta yhtä .Ylälauteella, joka oli noin kymmenen metriä leveä ja saman verran pitkä, istui presidentti Tarja Halonen uutuutta hohkavassa turkoosissa uimapuvussaan. Hänen vieressään makasi lauteilla Pertti Arajärvi, pää oli Tarjan sylissä . Pertillä oli Big Brother-talon Antin käyttämä naisten peruukki päässä. Heitin löylyä kiukaalle, mutta se vain pihahti kylmyyttään. Siitä Tarja hermostui ja sanoi: "Markku, menepäs hakemaan se talonmies-puutarhuri Tuominen, että lisää puita kiukaan alle. Ja sano sille, että ensi kerralla kun lämmittää yleistä saunaa, niin se lämmitetään kahdeksi tunniksi...EI YHDEKSI !" Lähdin etsimään puutarhuria. Haeskelin pitkään, kunnes osuin rintamiestalon yläkertaan, jossa Matti asui. Hän näytteli valokuviaan,tarjosi kahvit ja kehui myös minun ottamiani luontokuvia. Tunsi suurta tyytyväisyyttä unen läpi. Palasimme saunalle lisäämään puita. Heräsin siihen, kun Tarja sanoi meille: "Vihdoinkin sieltä tullaan!" Harmittaa vieläkin, että heräsin niin aikaisin. Olisin mielelläni vielä nauttinut muutamasta kuupallisesta löylyä.

Kuvat otettu Naantalissa, kun valokuvaajat ovat olleet liikkeelle:

Valokuvaaja Tarja kesällä 2008.
President Tarja Halonen in the summer of 2008

Mökkivene alittamassa Ukkopekan siltaa.

Valokuvaaja presidentti Medvedev kesällä 2010.
Photographer President Medvedev in the summer of 2010

Krogh: Jaguaarin voima

Olen kohta lukenut yli kuukauden Steinbeckin matkakirjaa, joka kertoo, kun mies taittaa taivalta asuntoauton ja villakoiran kanssa ympäri USA:ta. Kirjaa lukee ihan mielellään, mutta aina vartin lukuhetken jälkeen alkaa unettaa ja lopputulemana on ihana tiedottomuuden tila. Pari päivää sitten lainasin norjalaisen Kroghin kirjan, jossa hän kertoo vuodestaan Amazonin viidakossa matses-intiaanien kanssa eläen kissakansan ehdoilla. Vuodesta 2004 norjalainen on työskennellyt alkuperäiskansojen suojelemista edistävässä Regnskogfondet-järjestössä ja asuu Oslossa. Meinasin ahmaista kirjan kerralla, mutta tuntui niin mielenkiintoiselta ja vaatimattomasti kirjoitetulta, että tein itselleni säädöksen: Ensin viisitoista minuuttia Steinbeckia ja sitten kaksi lukua Kroghia. Näin voin nauttia vielä sunnuntainankin oleskelusta Amazonin viidakoissa. Minä vanha Tarzan!!! Kolmas mielenkiintoinen kirja, jota tällä hetkellä luen on Ilmari Susiluodon Uusi Karjalakirja. Kesäksi suunnitteilla Vienan reissu. Edellisestä kumivenereissusta Kostamuksesta koskia laskien Uhtualle onkin jo kulunut tovi.

Normipäivä paitsi ei juoksulenkkiä, koska lenkkipäivät ovat tavallisesti ma,ke,pe ja la. Lenkillä kierrän kirkon ja käyn katsomassa onko se vielä paikallaan. Tänään pyöräilin kirkon ohi lehtilukusaliin, jossa tuli luettua mm. Eevasta Jörn Donnerin asenteesta elämään kahden syöpäiskun jälkeen.  Lämmin ja sateinen päivä. Lämmintä lähes kuusi astetta. Olo kuin kuninkaalla, joka ei pode stressiä.

Perjantai 13.

Perjantai kolmastoista. Ei hassumpaa. Maailmassa on niin monta viestiä julkaistu, että voi mahotonta. Sinne tämänkin hukkuu, paitsi että kun on yksi tekijä ja yksi lukija, niin tämä on sittekin loppupeleissä erityisen tärkeä blogi maailman menon kannalta. Tätä ilman eivät metaanipäästöt ja hiilidioksidipäästöt ja rikkipäästöt ole balanssissa. Nimenomaan tällä MINUN sanomisellani on ratkaiseva merkitys sille, miten maapallo radallaan etenee. Tuntuu nyt hyvältä kun sai huutaa äänensä koko maailman tietoon. Voe voe! Kelpaa taas elää!

Jälleen tuli käytyä Turussa.

Voi tätä elämää, kun täytyy kiirehtää alvariinsa. Eilen Turussa ja tänään Turussa. Ongelma on myös tämä blogin pito. Pitäisi kirjoittaa, vaikkei ole mitään asiaa. Sitä ihmettelen, että toisilla bloggreilla tuntuu olevan niin hirveän kamalasti sanottavaa. Mulla ei mittään. Olenko siis epäonnistunut, vajavainen ihminen tai vain huonolla itsetunnolla varustettu. Vai kaikkea tuota. Se olisi jo kamala asia.

Niin kävin tänään Turussa Ars Novassa näyttelyn avajaisissa. Aiheena DDR- tulokulma Itä-Saksaan. Berliin muurin murikka oli ulkona, tuotu Tampereelta. Parasta antia oli, kun sai katsella ihmisiä. Parhaimmat kävivät kaksi tai kolme kertaa viinijonossa. Yksinkin mies, joka torkkui lyhyen avajaispuheen aikana ja jolla oli WWF:n rintamerkki, kävi ainakin kahdesti tiskiltä hakemassa punaviiniä, epäilen että kaksi kertaa ei riitä, mutta minulla ei ole varmaa havaintoa asiasta. Sille tulee kanta-asiakkuus halvaksi.

Näyttelyssä oli valokuvaa, tauluja, elokuvaa, esineitä, musiikkia (joka ei kuulunut kuulokkeisiin). Alakulo oli ehkä liiallista. Muistammehan me DDR:n ihanuuden ja vahvuuden ajat urheilussa ynnä muussa. Sen tähden avajaispuhe, jonka piti professori Outi Tuomi-Nikula, oli minusta hyvä.  Osasi tuoda niin useammasta näkökulmasta asioita esiin.  Oli vaikeaa, oli pulaa, mutta oli myös yhteishenkeä ja jotain hyvääkin. Kun on niukkaa, niin tavaran hankintakin saa jaloja piirteitä. Nyt täällä eletään yltäkylläisyydessä lamankin aikana, että hävettää maapallon puolesta. Vapauden puute puolestaan tulee esille näyttelyssä. Mitä se vapaus on, en tiedä. Vaikka mulla olisi vapaus sanoa mitä tahansa, mutta on niin pirun vaikea sanoa, kun ei ole oikeasti mitään sanottavaa. Ainoastaan tällaista blogihöpötystä.

Se on päivä taas pulkassa. Eikä yhtään helpottanut, vaikka sain sanoa suuni puhtaaksi. Päin vastoin. Tuskallista oli keksiä tääkin pätkä.

Turussa tänään

Kävimme tänään Turussa. Taidemuseonmäellä Lenin oli saanut kukat seurakseen. Kirjastossa vilkaisin fotolehtiä. Kauppahallista löytyivät maukkaan kaurajuntta ja jälkiuunileipä. Ja haitari soi joka toisessa kadunkulmassa.

Nyt vasta taidan päästä perille tästä blogisysteemistä. Yrityksen ja erehdyksen kautta opitaan. Vai pitäisikö jostain opiskella...Ei saa olla näin. Pienin askelin pieni mies rämpii eteenpäin netin laveilla poluilla.

10.11.2009  Kaksi vuotta on kulunut kahden edellisen päiväkirjamerkinnän välillä. Toukokuussa 2008 muutimme Turusta Naantaliin asuttuamme vuoden Turun Halississa, jonne muutimme 2007 keväällä Leppävirralta. Kävimme monta kertaa Naantalissa Turusta käsin ja ihastuimme kaupuniin, jonne päätimme muuttaa tilaisuuden tullen. Se tilaisuus tuli äkkiä, onnella ja yllättäen. 

Naantalista

Aika kuluu. Taas on sykys ja pimeä, mutta kevättä odotetaan enkä juuri nyt keksi mitään viisasta, kun aloin katsella näin Googlen juttuja. Pitäisi syventyä enemmän. Kokeilen taas tuonnempana mikäli kokeilen.

Moi!

Kuva on otettu lokakuun lopussa Naantalissa.