I was skiing on the ice when the sun rose. There were plenty of ice-fishers although the wind   was strong.
Aamulla loistava hiihtokeli. Tuuli oli tosin ankaraa, mutta se tarkoitti menomatkakalla hikeä ja palatessa hymyn virnettä. Auringon noustessa oli jäällä jo monta pilkkijää ja jokaisen nokka kohti kaupunkia tuulen takia.
  Tähän sopii Eino Leinon runo: 
      Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,      kun hanki on hohtava alla,      kun taivas kirkasna kaareutuu -      mut hauskempi hiihtää, kun ruskavi puu      tuul ulvovi, polku on ummessa      ja tuisku on taivahalla.
     Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,     kun ystävä häll on myötä,     kun latu on aukaistu edessään -     mut parempi hiihdellä yksinään,     tiens itse aukaista itselleen     ja yksin uhmata yötä.
    Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,    kun tietty on matkan määrä,    kun liesi viittovi lämpöinen, -    mut sorjempi, uljaampi hiihtää sen,    joka outoja onnen vaiheita käy    eikä tiedä, miss oikea, väärä.
   Ja hyvä on hiihtäjän hiihdellä,   kun riemu on rinnassansa,   kun toivo säihkyvi soihtuna yöss -   mut käypä se laatuun hiihtäjän myös   hiki otsalla, suurissa suruissa   ja kuolema kupeellansa.
.




